Työhyvinvoinnin lisääminen
tuo enemmän työvuosia

Onko työelämä huonontunut? Millaista on elää pätkätyösuhteissa? Riittääkö palkka elämiseen? Saako apua, jos tulee kiusatuksi työpaikalla? Joustaako työelämä, jos perhe-elämä sitä vaatii? Riittääkö energiaa vapaa-ajalle, vai imeekö työelämä kaikki mehut?

Ihmisen työuran pituus ja laatu riippuu monista asioista. Monen työura katkeaa työnantajan irtisanomispäätökseen. Ikääntyneen työntekijän on ollut vaikeata saada uutta työtä, joten ainoaksi ratkaisuksi jää työelämästä luopuminen ja siirtyminen eläkeputkeen tai varhaiseläkkeelle.

Työurien pidentämiseen liittyvien ratkaisujen valmistelu siirrettiin maaliskuun puolivälissä kolmikantapohjaiseen Rantalan eläkeneuvotteluryhmään, jonka tehtävänä on vuoden 2009 loppuun mennessä esittää, millä keinoin suomalaisten eläkeikää saataisiin nostettua vähintään kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä.

Työryhmän tulee kiinnittää erityistä huomiota toimenpiteisiin, jotka edesauttavat työhyvinvointia, työssä jaksamista ja osaamista.

Vasemmistoliiton mielestä työhyvinvointia tulee parantaa kaikkien työntekijöiden, ei vain ikääntyneiden kohdalla. Edellyttää huomion kiinnittämistä seuraaviin asioihin:

  • Työhyvinvoinnin kehittäminen työpaikoilla on tärkeää, mutta se parantaa pääasiassa vain työssä vielä olevien olosuhteita.
  • Ongelmia työpaikoilla ovat ennakkoluuloiset ja kielteiset asenteet sekä syrjintä ja tasa-arvon puuttuminen. Myös puutteet työkyvyssä ja osaamisessa voivat aiheuttaa muun muassa uupumusta.
  • Jouduttuaan irtisanotuksi ikääntyneet työntekijät eivät saa uutta työpaikkaa, koska työnantajien asenteet ikääntyneiden työllistämistä kohtaan ovat usein kielteiset.

Vasemmistoliitto haastaa keskusteluun työhyvinvoinnista. Tässä muutamia mielestämme hyviä toimenpiteitä työssä jaksamisen parantamiseksi:

    1. Eroraha lakisääteiseksi
  • Työnantajan maksettava työvuosien mukaan porrastuva eroraha, jos työntekijä irtisanotaan tuotannollisista tai taloudellisista syistä
  • Jos yrityksessä alle 30 työntekijää, maksu tulee perustettavasta yhteiskassasta
  • Työntekijöiden irtisanomissuojaa erityisesti joukkoirtisanomissa on parannettava
    2. Työelämään joustavuutta elämäntilanteiden mukaan
  • Vanhempainrahakausi 6+6+6 -mallilla eli 6 kk äidille, 6 kk isälle ja 6 kk perheen valinnan mukaan
  • Vuorotteluvapaajärjestelmästä pysyvä ja eläketurvaa kerryttävä; järjestelmää täydennettävä työnantajan kustantamalla koulutusvapaalla
  • Yli 55-vuotiaille kokoaikaista työtä tekeville annetaan 4 ikävapaapäivää vuodessa lomakausien ulkopuolella ja 60-vuotiaille 8 ikävapaapäivää vuodessa lomakausien ulkopuolella; työnantajan tarjottava vapaapäivien yhteydessä työntekijälle mahdollisuus tuettuun kuntoutumiseen
    3. Osa-aikaeläkettä ja toimeentulon turvaa, jos työkyky alenee
  • Työttömän uudelleenkoulutusta toiseen työkykyä vastaavaan ammattiin tuetaan
  • Osatyökyvyttömyyseläkkeellä oleville pitäisi turvata joustava oikeus osa-aikaiseen työhön työkyvyn sallimissa rajoissa.
  • Pitkäaikaistyöttömille tarjottava mahdollisuus eläketukeen (Lex Taipaleen malli)
    4. Opiskeluja tuettava
  • Opintorahaan tuntuva korotus ja sitominen indeksiin, koska opiskelijoiden valmistumista hidastaa runsas töiden tekeminen opintojen ohella
  • Aikuisopintoja ja oppisopimuskoulutusta tuettava taloudellisesti nykyistä enemmän
  • Opintoneuvonta ja opiskelijoiden terveydenhuoltoasiat kuntoon
    5. Kuntoutus pitää työkunnossa
  • Työssä jaksamista parannettava lisäämällä ja kehittämällä työelämäkuntoutusta
  • Ennaltaehkäisevää varhaiskuntoutusta kuormittavissa ammateissa työskenteleville
  • Lasten, nuorten, opiskelijoiden ja työntekijöiden masentuneisuus- ja muut mielenterveysasiat hoidettava lisäämällä hoitopalvelujen tarjontaa ja –henkilökuntaa
  • Kaikille työpaikoille taukojumppaohjelma
    6. Terveydenhoito katkeamattomaksi ketjuksi
  • Julkisen terveydenhoidon on aidosti ulotuttava vauvasta vaariin
  • Syöpäseulontojen (mm. Papa-koe) tiheys ja ikärajat tarkistettava
  • Työttömille ilmainen terveydenhoito
    7. Eläkkeelle jaksavana
  • Eläkkeelle siirtyminen 63 – 68 -vuotiaana nykyisen mallin mukaisesti
  • Eläkeikä ja eläkkeen suuruus sovitettava yksilöllisesti vastaamaan raskaiden ammattien edellyttämää jaksamista
  • Osa-aikaeläkkeelle pääsy 58-vuotiaana siten, että osa-aikaeläkkeellä tehdyt työvuodet lisäävät eläkekarttumaa
    8. Työpaikoille asennemuutosohjelma
  • Työvuorojen tekemiseen joustavuutta perhetilanteen tai esimerkiksi iästä johtuvan alentuneen työkyvyn vuoksi
  • Työpaikkakiusaamisesta ja kaikesta ikäsyrjinnästä on päästävä eroon työpaikan yhteisöllisyyttä kehittämällä ja erilaisuutta sekä ymmärtämistä kehittäviä asenteita lisäämällä
  • Tasa-arvon toteutuminen työpaikoilla parantaa työhyvinvointia
  • Johdon koulutusta, työnohjausta ja hyvää johtamistapaa kehitettävä paremman työkulttuurin aikaan saamiseksi

Kysy Vasemmistoliitolta

Vetävätkö viimeaikaiset eläkekeskustelut mietteliääksi? Haluaisitko kuulla miten Vasemmistoliitto ajaa suomalaisen työntekijän ja yrittäjän asiaa? Jätä meille kysymys, niin vastaamme siihen niin pian kuin mahdollista.